tiistai 25. marraskuuta 2014

Vaurasta tulevaisuutta

Heips.

Olen aivan innoissani. Vihdoin olen löytänyt naisille ryhmän netissä, jossa voi vaihtaa ajatuksia säästämisestä ja sijoittamisesta. Terhi Majasalmi on perustanut verkkopalvelun, johon pysyy liittymään puoleksi vuodeksi tai vuodeksi. Vuoden liittymisen lisäksi saa Vauras nainen valmennuksen. Hienoa! Tammikuussa pääsen haaveena olleeseen valmennukseen Helsinkiin. Näin elämä järjestää haaveet todeksi. Malttamattomana odotan joka kuukausi tulevia sparrauspaketteja. Toivon todella saavani tästä vuoden jäsenyydestä lisäpotkua vaurastumiseeni.

Vasta reilu vuosi on kulunut talousheräämisestäni ja olen saanut omasta mielestäni paljon aikaan mm. säästöön rahaa useita tuhansia, olen hypännyt osakesijoittajan maailmaan, joka on mielenkiintoisempaa kuin olisin koskaan uskonut ja seuraan talouttani paremmin kuin koskaan tietäen kuukausittaiset tulot ja menot melko tarkasti. Olemme myös perheenä ostaneet ensimmäisen sijoitusasunnon ja etsimme ajan kanssa metsäpalstaa ym. sijoituskohteita. Tämä vie mennessään mutta vieköön. :)

Käykää tutustumassa vauraat naiset ja liittykää joukkoon! Laitetaan Suomen naiset nousuun..

Vauraudella Eevis


sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Tammikuun tavoitteet, miten ovat täyttyneet

Tammikuussa asetin itselleni tavoitteita...

1.Säästän 6000 euroa joulukuun loppuun mennessä.
  -Tähän pääsin jo paljon aikaisemmin ja nostin tavoitetta 10 000 euroon. Loppuvuodesta on tullut niin paljon ylimääräisiä menoja, joten joudun tyytymään näillä näkymin 9000 euroon. Pitää tapahtua jokin ihme, että saisin sen 10 000 euroa täyteen. Mutta Kyllä,olen tyytyväinen kun alkuperäinen tavoite onnistui!

2.En pelaa koko vuonna rahapelejä.
  -Alkuun meni hyvin, muutamia kertoja erehdyin pelaamaan. Nyt syksyllä on tullut pelattua enemmän n.30 euroa kuukaudessa, välillä enemmän. Huomasin myös pelaavani suruun, yritin hakea jotain lohdutusta voitetuista rahoista, joilla ei todellisuudessa mitään lohtua saa ja jos vielä menettää rahat on vielä onnettomampi.

3.Aloitan sijoitusasuntoneuvottelut pankin kanssa ja etsin samalla ensimmäistä sijoitusasuntoa.
  -Ensimmäinen sijoitusasunto on hankittu. Asunto ostettiin yksityisen myyjän kautta, joka halusi vain päästä asunnosta eroon ja alle markkinahinnan. Syy myyntiin oli hyvä, ei asunnosta johtuva. Vuokralainen on ollut hyvä ja ajallaan vuokran maksava opiskelija. Toinen sijoitusasunto on mielessä ostaa ensivuonna, mahdollisesti uudesta valmistuvasta kerrostalosta.

4.Myyn toukokuuhun mennessä 500 tavaraa/vaatetta.
  -ehkä n. sadasta vaatteesta ja tavarasta olen päässyt eroon koko vuonna. Varasto on täynnä, jota pitäisi tyhjentää. Kirpparipöytä olisi otettava vielä tämän vuoden puolella.

5.Työelämässä laitan uuden vaihteen päälle työyhteisön hyväksi.
  -Energia ei ole riittänyt tarpeeksi hyvin tähän tavoitteeseen. Varsinkin syksyllä oma työpanos on ollut huono. Vain pakolliset työtehtävät on tullut suoritettua, koska henkilökohtaisessa elämässä tapahtui liian suuri menetys, läheisen ihmisen kuolema.

Jossain vaiheessa uhosin myös hyppääväni benji hypyn. Kesällä menin niin voimaa uhkuen Mikkelin Xon puistoon että hyppään sen benjihypyn. No, kassalla täti sanoi, että voi, meillä on tällä viikolla vuorossa katapultti. Ei saa..na!(mielessä kiroten) Ajoin 200km että saan kuulla että tulin väärällä viikolla. Onneksi lapset oli mukana ja saivat nauttia Visulahden toiminnasta. Ensi vuonna soitan ja varmistan ensin onko benjihypyn vai katapultin viikko.

Vielä kaksi kuukautta jäljellä tätä vuotta. Säästämisestä ja tavoitteiden asettamisesta innostuneena vuosi 2015 tuo tullessaan uudet tavoitteet ja toiminnat. Mutta eletään ensin tämä vuosi loppuun...

Terveisin Eevis B.