perjantai 14. heinäkuuta 2017

Viimeinen palkkapäivä ja tulevaisuuden taikaa

Luulisin, että tänään on minun viimeinen normi palkkapäivä. En todennäköisesti tule enää ikinä palaamaan entiseen työpaikkaani. Mitään en sano varmaksi, koska tulevaisuudesta en tiedä. Luulen niin. Virkavapaa jatkuu puolisen vuotta, jonka aikana minun on tehtävä päätös irtisanonko itseni vakituisesta työsuhteesta. Tämän seuraavan puolen vuoden/vuoden aikana kokeilen siipiäni yrittäjänä. Ja toivon, että yrittäjyys jatkuu läpi elämän. Haluan toteuttaa itseäni niin ettei se tunnu työltä ja että se työ tulee sydämestä ns. elämäntehtävänä. Niin ettei eläkeiässäkään välttämättä haluaisi lopettaa työn tekemistä, koska se on niin palkitsevaa. Hehkutan tätä yrittäjyys juttua aina vaan ja uudestaan, koska olen niin ylpeä siitä, että olen rohjennut ottaa tämän askeleen. Hyvästi oravanpyörä, lähden nyt kulkemaan omia polkujani.

Säästöni on turvana ja pieni laina yrittäjyyden tueksi. Myös miehen vakituinen työpaikka helpottaa, että vaimo voi kokeilla miten yrittäjyys onnistuu. On kuitenkin asuntolaina ja kolme lasta, joten ei voi hetken mielijohteesta tehdä mitä vain. Olen laskenut ja miettinyt ja taas laskenut ja miettinyt.. tulemme silti hyvin toimeen. Tulot on hetken ajan pienet minun kohdallani, mutta tulevaisuus näyttää aurinkoiselta ja on jo nyt helppo hengittää. Luotan siihen, että kaikki menee hyvin.

Säästöihin tuli muutaman tonnin lovi kun maksoin pois visalaskun, joka oli vaivihkaa kasvanut äärimmilleen (n.985€). Myös koko perheen lomamatkan varausmaksu oli 1200€, joka vie meidät lämpimään tammipakkasten paukkuessa. Tämän humputtelun saan kurottua kiinni joulukuuhun mennessä, en vielä tiedä miten, mutta asioilla vaan on tapana järjestyä.

Tein eilen suuren suuria suunnitelmia vuodelle 2030. Silloin olen viimeistään "asunto"velaton ja minulla on vähintään 30000€ sijoitettuna. Siihen olisin tyytyväinen ja se on helposti toteutettavissa. Silloin olen 50-vuotias ja nuorinkin lapsi on parikymppinen, joten voisimme lähteä mieheni kanssa kiertämään maapalloa moottoripyörillä. Tässä välillä elän hetkessä ja nauttien elämän kauneudesta. Ja katson kun lapset kasvaa. Matkustelemme noin parin vuoden välein ulkomailla ja keskityn tekemään niitä asioita joista tulee hyvä mieli. Opiskelen yrittäjyyden ohessa minua kiinnostavia asioita mm. rahaan liittyviä, kiinalaista lääketiedettä, värien maailmaa. Kuljen paljon luonnossa, vaellan, kalastan, metsästän, sienestän ja marjastan. Ratsastusvaellan. Valokuvaan, maalailen. Virkkailen ja neulon. Käyn huuhtomassa kultaa Lapissa. Ajelen moottoripyörällä. Kirjoitan blogiin muistiin etenemisestäni. Näistä on tämän pienen ihmisen elämä tehty.

Mitä sinä haluat elämältäsi? Mihin olet tyytyväinen?


Hyvää kesää kaikille!
Eevis