torstai 31. joulukuuta 2015

Vuoden viimeinen päivä

Viimeistä vuoden 2015 päivää eletään. Huomenna alkaa jo uusi vuosi 2016!

Tämän vuoden säästö summaksi sain 3177,64€. Säästöjä verottaa 1200€ ennakkomaksu kesän lomamatkaa varten. Muuten säästösumma olisi 4377,64€. Ja innostuin loppuvuodesta ostelemaan jokseenkin ylimääräistä esim. Joululahjoihin meni monta satasta suunniteltua enemmän. Ensi vuoteen on mukava lähteä uusin säästö suunnitelmin.

Kuten viimeksi taisin kirjoittaa että säästösumma olisi ensi vuonna paljon pienempi, mutta en tiedä maltanko jättää säästämistä niin pieneksi. Jos jätän ylimääräistä se menee hyvin helposti turhuuksiin. Eli minun kohdallani on hyvä tehdä tarkka budjetti jossa laitan tulot ja menot kympin tarkkuudella tasan ja jätän sen 200 euroa käyttörahaa kuukaudeksi. Se mihin budjetoin ylimääräisen rahan niin suuntaan sen Nordnetin tilille. Näin minulle ei jää ylimääräistä tuhlattavaa rahaa ja tykkään näköjään elää hyvin niukasti ja säästeliäästi. Tuhlaaminen tuo enemmänkin huonoa oloa kuin hyvää mieltä.

Toinen asia mitä olen pohtinut on yrittäjäksi ryhtymisen siirtäminen vielä muutamalla vuodella eteenpäin. Syy tähän on että saisi kaikki lapset kouluikäisiksi ja pystyisi paremmin suunnittelemaan yritystoiminnan perustamista. Ja toinen syy on että saisin vielä kerättyä lisää säästöjä turvaamaan selustaa. No, suunnitelmia on ja ajatukset harhailee isoilla aaltomaisilla liikkeillä, joten ei todellakaan tiedä mitä ja missä mennään ensi vuonna. Hyvä laittaa asioita ylös niin näkee jälkeen päin miten elämä on johtanut haaveita todeksi.

Se miten aion säästää ensi vuonna on paljon samoja keinoja kuin tänäkin vuonna.
1.Laitan heti palkasta säästöön rahaa->op-rahasto, seligson, s-pankki ja säästötili+nordnet
2.52 viikon säästö eli 1378€
3.Ensi vuonna käytämme kauppana Lidliä
4.Harkitsen tarkkaan tarvitseeko ostaa jotain vai pärjäänkö ilman
5.Vien kirppikselle tavaraa ja vaatteita myyntiin keväällä ja syksyllä
6.säästän kaikki 2€ kolikkopossuun
7.muut kolikot laitan säästöpankkiin
8.yritän nipistää käyttörahoistakin vähän säästöön
9.yritän tehdä lisätöitä jaksamisen mukaan
10. Teen käsitöitä ja askarteluja myyntiin
11. s-bonukset säästöön
12. Syksyn marja ja sienisato talteen
13. Talvella pilkille ja kesällä ongelle niin saa hyvät ja terveelliset ateriat omista kaloista
14. Ostovapaita päiviä n. Puolet kuukaudesta eli ostovapaana päivänä ei osta yhtään mitään
15. aloitan vuoden alusta kukkaron kuningatar valmennuksen :)
16. Jatkan Vaurasnainen yhteisössä
17. Yritän päästä osallistumaan edes yhteen livevalmennukseen talousasioihin liittyen
18. Aloitan käymään paikallisen osakesäästäjien järjestämissä osakeilloissa, jos uskallan :/ en ole vielä uskaltanut mennä vaikka liittoon olen kuulunut jo kolmatta vuotta
19. Luen uusia kirjoja säästämiseen, sijoittamiseen ja elämänhallintaan liittyen
20. Luen myös niitä monta kertaa luettuja kirjoja, koska sieltä löytyy aina jotain uutta ja ahaa! elämyksiä

Laitetaanpa vielä muutama tavoite ensi vuodelle:
1. Säästä 3000-6000€ (ei niin paljon stressiä tavoitteeseen pääsyyn)
2. Käy yrittäjäkurssi
3. Tee paljon asioita joista tykkäät
4. Nordnetin osakkeisiin 10000€ täyteen ( tähän tarvitaan vajaa neljä tonnia ja stressitaso kasvaa... ;) )
5. Nauti elämästä
6. Kuluta mahdollisimman vähän, kierrätä ja tee hyvää ympäristölle

Onnellista ja säästeliästä uutta vuotta 2016 kaikille!
Rakkaudella Eevis

Ps.kohti korkeuksia ollaan jo ensimmäiset rappuset menty. :)

perjantai 20. marraskuuta 2015

Loppuvuoden ajatuksia

Säästäminen on ollut viime kuukaudet hankalampaa, sairastumisen takia. Olin useita viikkoja kestävällä sairaslomalla ja työt jatkuu lyhennetyllä työajalla vuoden loppuun asti. Palkkaa saan n. 400€ vähemmän kuukaudessa. Onneksi ja toivottavasti tämä on vain väliaikainen ratkaisu. Tarkoitus olisi vuoden alusta jatkaa 30h/viikossa työajalla. Säästöön olen laittanut silti 120€/kk.

Säästötavoite (6000€) ei tule täyteen tänä vuonna, mutta olen hyvilläni siitä miten paljon olen saanut säästetyksi. Noin 5000€ olen saanut täyteen. Se on hyvä se! Ensi vuonna ajattelin pitää löysemmän säästötavoitteen ja säästöön voisin laittaa reilu 2000€ vuoden aikana. Se tulisi täyteen näin 100e/kk =1200€ ja 52 viikon säästö 1378€.

Hyvä palautella välillä mieleen tiukemmalla rahamäärällä elämistä niin osaa arvostaa palkkaa taas uudella tavalla. Ensi vuoden suunnitelmissa on yrittäjäkoulutusta ja loppuvuodesta toivon mukaan yrittäjänä elämistä. Jänniä ja mielenkiintoisia aikoja tulossa. Hyppy uuteen ja mielenkiintoiseen, tutusta ja turvallisesta!

Lumisin terveisin Eevis

torstai 27. elokuuta 2015

Tuhlari vai ei?

Kesäloma on lopuillaan ja lomareissut tehty. Loman huippukohta oli reissu lappiin, jossa sain toteutettua yhden unelmistani eli sain kokeilla kullanhuuhdontaa. Kultaa ei tullut, mutta kipinä jäi. Ehkä ensi kesänä uudestaan kultaa huuhtomaan.

Tänä syksynä on joutunut "tuhlaamaan" rahaa enemmän kuin olisi halunnut. Perheeseen on pitänyt ostaa pyöriä useampia. Yritin löytää pyöriä käytettynä, mutta huonosti löytyi. Pyörät oli ostettava uutena. (osamaksulla!?) Lisäksi tein inventaarion lasten vaatteisiin ja sieltä löytyi tarvetta ostaa kahdelle lapselle toppavaatteet talveksi ja yhdet talvi kengät. Pienimmälle löytyy kaikki tarvittava syksyn ja talven varalle.

Lisäksi on aika taas pohtia lasten harrastustoimintaa. Yksi lapsista haluaisi jatkaa ratsastusta ja toiselle lapselle judo/karate/pianon soitto/yleisurheilu/jotain. Kolmannelle lapselle riittää kotona mönkijällä ajelu. Yksi vaihtoehto olisi järjestää ratsastus niin että kävisi n. kerran kuussa issikkavaelluksella ja järjestäisi aikaa crossipyörällä ajamiseen niin säästäisi tällä tavoin harrastuskuluista. Tätä täytyy todella pohtia. Haluan lapsille harrastuksia, mutta paljon asioita voi tehdä ilman että maksaa satoja euroja harrastusmaksuja.

Säästämisen suhteen minun pitäisi saada 6000 euroa säästettyä vuoden loppuun mennessä, mutta en saisi enempää tuhlata (tulossa on cheekin keikka(liput hommattu) ja lastenvaate kutsut, iik!) Kirppispöytää olen suunnitellut varaavani, mutten ole saanut sitä varattua. Puhelinnumero on värianalyysin varausta varten etsittynä, aikaa on vaikea löytää sinne päästäkseni. Moni asia laahaa perässä. Ei vaan saa aikaiseksi mitään. Mistä voisi saada enemmän energiaa?

Tässä tulo- ja menotietoja

Kulut on vielä tämän kuun ajan pienet eli
asuntolaina 550€
ruoka 250€
puhelinlasku n. 20€
lapsilisistä säästöön 60€ (20€ x3)
Seligson rahasto 100€
S-pankki säästö 50€
säästötili 100€
rahasto arvo-A 50€
käyttöraha 200€
yhteensä 1380€
+joka toinen kuukausi siivousmaksu 100€

Ensikuusta alkaa uudestaan hoitomaksu yhdestä lapsesta ja koulutusmaksu 145€

Tulot on
palkka n.1450€/kk (peruspalkka 30h/viikossa)
lapsilisät 330€
osittainen hoitoraha 66€
lisät vaihdellen 100€-600€

Näillä systeemeillä olisi mentävä vielä vuoden loppuun asti ja ensi vuodelle mietittävä uudet säästösysteemit.

Nyt lähden etsimään jostain energiaa elämääni, aloitan sen vitamiiniporelasillisesta... ;)

Kaunista ja energistä syksyä!
Terveisin Eevis B.

Ps. Osakkeet muuten romahti, mutta ei haittaa.. Vain 500€ miinuksella. (4800€ oli osakkeissa vielä pari viikkoa sitten) :D
"ei ole ylämäkiä ilman alamäkiä.."





torstai 16. heinäkuuta 2015

Heinäkuun tilanne

Säästämisen suhteen tilanne näyttää hyvältä. Säästössä on tällä hetkellä puolet tämän vuoden tavoitteesta eli 3000 euroa. Lisäbonuksena sain 10 000euroa, jonka pidän erillään säästösuunnitelmasta. Säästäminen jatkuu kuukausittain entisen suunnitelman mukaan eli 50 euroa menee s-tilille, 50 euroa op:n arvo A rahastoon, 100 euroa Seligsonin rahastoon ja 100 euroa säästötilille. 52 viikon säästöön olen saanut 1006 euroa, jota olen säästänyt satunnaisessa järjestyksessä. Lisäksi lomarahat laitoin suoraan säästöön, näitä tuli n. 900 euroa.

Nordnetissä tein raakoja ratkaisuja keväällä, jotka ovat olleet näin muutaman kuukauden jälkeen katsottuna hyviä ratkaisuja. Ajattelin tehdä näin aloittelevana sijoittajana salkun tyhjennyksen ja jätin vain sellaiset osakkeet, jotka olivat reilusti miinuksella. Nyt on kurssit tulleet reilusti alaspäin ja tein muutaman sadan euron voittoa myymällä osakkeet silloin. Miinuksella olleet ovat tulleet ylöspäin. Tarkoitushan oli pitkällä tähtäimellä säästää osakkeisiin, mutta halusin kokeilla miten niitä myydään jne. No, nyt on muutama hassu osake salkussa ja loppukesästä/syksystä olisi tarkoitus täydentää salkkua ja pitää ne siellä pitkään.

Lapsille laitoin kokeilun vuoksi alkuun vain sata euroa per lapsi Nordnetin suomi rahastoon. Enemmän on ollut miinuksen puolella, kun plussan puolella.

Yrityshaaveet ovat olleet kiireiden vuoksi taka-alalla. Niitä kuitenkin suunnittelen ja mietin aina hyvän hetken tullen. Yrityksen perustamiseksi olen ajatellut vuotta 2020. Silloin olen saanut hyvin säästettyä alkupääomaa ja olemme saaneet pienemmän lainan asuntolainasta maksettua pois. Olen myös ehtinyt siihen mennessä lisäkouluttautua. Ajattelin tehdä hyvän ja varman perustan yritykselle ja hankkia jo pikkuhiljaa asiakkaita.

Loma on tuloillaan ja mieli korkealla. Hyvää kesää!

Terveisin Eevis.B




torstai 2. huhtikuuta 2015

Ryhdistäytyminen

Eevis on palannut. Vahvempana kuin koskaan...

Ajatus säästämisestä ei tunnu enää niin pahalta. Kyllästyminen on selätetty. Tein sopimuksen itseni kanssa, että voin ostaa kaikkea mitä todella tarvitsen ja säästän kaiken ylimääräisen. Jäi aikaisemmin päälle huono ajatus, että kaikki ja vähän enemmänkin olisi säästettävä. Nyt on rauhallisempi ja parempi mieli. Välitavoitteetkin on säästämiselle asetettu, jotka toivottavasti helpottavat entisestään säästämistä. Säästämistavoite on kohtalaisen helppo saavuttaa (6000 euroa tämän vuoden loppuun mennessä).

Lapsille säästäminen on saamassa uuden ulottuvuuden. Päätimme avata kaikille kolmelle salkun Nordnettiin. Säästämme sinne ensin rahastoihin ja myöhemmin isommilla summilla ostamme suoria osakeostoja. Tämä siirto olisi pitänyt tehdä jo kuukausia sitten. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Hyvillä mielin laitamme lasten rahat tekemään rahaa.

Oma yrityshaave saa koko ajan vahvemman otteen ajatuksissa. Käsittelen asiaa jopa unissani. Ajatus yrityksen perustamiselle on tullut lisäopiskelun myötä. Olen jo miettinyt olisiko liiketoimintani toiminimi vai osakeyhtiö. Molempiin liittyy hyvät ja huonot puolensa. Hyvinvointialalla toiminimi on useammin käytössä. Myös alkupääoma ja investoinnit on käsitelty mielessä ja paperilla. Toimitilat olisi tiedossa ja tarvittavia laitteita ja välineitä hankin pikkuhiljaa. Tärkeimmät on jo olemassa. Yritys saa lisää tuulta alleen kun saan opinnot reilun vuoden päästä päätökseen. Vielä ei uskalla paljoa mainostaa kun pitäisi jaksaa tehdä päätyö hyvin. Olen aikaisemmin kirjoittanut kuinka tykkään nykyisestä työstäni aivan valtavasti, mutta jostain syystä yrityksen perustaminen houkuttelee kokeilemaan siipiään. On tunne että pitää seurata sydämen ääntä.

Tämän hetken ajatukset on kaikin puolin positiivisen, onnellisen ja sydäntä kutkuttavan iloiset..
Haaveita, Tekoja, Tuloksia!

Eevis B.

perjantai 27. helmikuuta 2015

Kyllästyttää..

Säästämiseen kyllästynyt kirjoittaa...
Joka kuukausi menee säästöön 300 euroa ja tarkoitus on säästää lomarahat + 52 viikon säästöt. Näistä tulisi noin 6000 euroa vuoden loppuun mennessä. Jos säästäisin myös lisät saisin kasaan 8000-10000 euroa.

Tuntuu että kyllästyttää koko säästäminen!
Niinpä olen ostellut kaikkea tarpeellista ja ei niin tarpeellista. Tuhansia euroja on mennyt uuteen sänkyyn, lasten kerrossänkyyn ja sohvaan. Olen ostellut vaatteita, sisustusjuttuja ja ostellut arpoja ja lotonnut.  Ei, ei ja ei.. Ei minun pitänyt ostella arpoja ja lottoja koko vuonna. Jotenkin tuntuu että olen luisumassa siihen entiseen kuluttavaan elämätapaani. Toki tarpeelliset täytyy ostaa, mutta kun nuo veikkauksen jutut ei ole niitä tarpeellisia. Eikä säkkitolkulla vaatteita lapsille. ?! ..vähempikin riittää.

Kyllästyttää ottaa itseään taas niskasta kiinni ja rajoittaa tuhlaamista. Tai sitten annan mennä, tuhlaan muutaman viikon kaikkeen mitä olen tarvinnut ja vähän enemmänkin ja jatkan säästämistä sen jälkeen.
Tulee vain tunne että ei jaksa säästää. Toivottavasti tämä on nopeasti ohi menevä vaihe.

Salkun tilanne näyttää oikein valoisalta. Lisäsin salkkuun Novo Nordisk osaketta. Pois laitoin Elektrobitin ja Nokian. Keväällä en nyt osta mitään, vasta syksyllä on seuraavien ostojen aika.

Keväällä on vuorossa laittaa lasten rahat tekemään töitä.

Kaunista ja aurinkoista "kevättä" kaikille kyllästymisestä huolimatta! 
Toivottaa Eevis











perjantai 23. tammikuuta 2015

Tammikuu 2015 salkun avaus

Täydensin pientä salkkuani ostamalla Elisaa ja Nordeaa. Salkussani on nyt n. 4000 eurolla osakkeita ja kymmenessä eri yrityksessä.

Ensimmäinen osakeostoni tapahtui marraskuussa 2013. Ostin päätäpahkaa Ixonosta 500€, koska se vain tuntui hyvältä. Olin tutustunut päällisin puolin yrityksen talouteen ja toimintaan. Tiesin yrityksen olevan "pienissä" talousvaikeuksissa, mutta silti luotin/luotan yrityksen hyvään liikeideaan. No, miten kävi? Siitä 500€:sta on jäljellä vain n. 170€. Olen ottanut tämän oppirahana. (..ja peli ei ole vielä menetetty kun yritys vielä pyörii).

Marimekkoa olen ostanut, koska pidän Marimekon tuotteista ja käytän niitä. Uskon Marimekon menestykseen. Varsinkin kun se sai vahvistusta h&m:lta.

Kone on ollut hyvä ostos. Siitä saa osinkotuloja(minulla ne ovat hyvin, hyvin pieniä tuloja, mutta tuloja kumminkin).

Nokiaa minun ei ikinä pitänyt ostaa, mutta kappas vaan. Mikä se siellä salkussa köllöttää. Ei ole ollut tähän asti huono ostos.

Elektrobit lähti mukaan syksyllä hetken mielijohteesta miettiessäni seuraavaa ostoa. Katselin viisas raha lehteä ja tuumailin netissä mihin sijoittaisin, kun jostain syystä Elektrobit alkoi näyttää hyvältä. Tutustuin yritykseen nettisivujen kautta ja selailin keskusteluja elektrobitin ympärillä. Osakkeen osto on ollut hyvä valinta.

Yit:n osakkeiden osto sattui huonoon saumaan. Miinuksella mennään tällä hetkellä 120€. Pahimmillaan oli miinuksella 200€. En kanna tästä huolta. Osakkeiden hinnat nousevat ja laskevat.

Orava asunnot osaketta ostin pienen erän kokeiluun. Katsotaan mihin päin tämä alkaa kallistua.

Nokian renkaat osaketta lähti mukaan n. kuukausi sitten. Tämäkin elää omaa elämäänsä salkussani.


Osakkeiden lisäksi minulla on Nordnetin superrahastoista Suomi ja Ruotsi muutaman satasen summilla. Seligsonilla on lääkeyrityksiin sijoittavaa rahastoa, olen hyvin tyytyväinen sen tuottoon. Osuuspankilla rahastona on  Suomi Arvo-A johon säästän 50€/kk.


Nyt olisi pohdinnassa kumpaan lähtisimme säästämään/sijoittamaan lapsille Nordnet vai Seligson?
Kevään aikana asia ratkaistaan ja olisin hyvin kiitollinen, jos jollain olisi antaa omia kokemuksia lapsille säästämisestä osakkeisiin tai rahastoihin. Summa olisi 20-60€/kk.

Rakkain terveisin Eevis B.


sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Elämää tässä hetkessä..

Mietteitä..

Viime vuoden säästin enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Pidin tarkkaa kirjaa paljon saan palkkaa ja paljon on menoja. Yritin laittaa kaiken ylimääräisen säästöön. Kun sain joulukuun loppuun mennessä säästöön 8000 euroa olin hyvin tyytyväinen. Tammikuun alkaessa tuntui että käyn edelleen ylikierroksilla laskelmissa. Laskin ja laskin monta kertaa päivässä samoja asioita, paljon saan säästettyä tässä vuodessa ja paljon tässä kuukaudessa jne. Vaikka olin tehnyt jo säästötavoitteen johon minun pitäisi periaatteessa helposti päästä. Silti jatkoin laskemista paljonko saan säästettyä.

No, nyt teen vielä yhden lupauksen tälle vuodelle: Annan säästämisen mennä painollaan sillä suunnitelmalla minkä tein(siihen ei tarvitse laskinta joka päivä eikä edes joka viikko ehkei edes joka kuukausi). Nautin tästä hetkestä, kun on puskurirahaa ja saan ostettua mitä tarvitsen. Ja voin nauttia hiihtämisestä ja luistelusta lasten kanssa. Ja voi mennä järven jäälle käveleksimään ja vaikka pilkille. Voin nauttia työssä käynnistä joka ei ole pelkkää palkan maksua varten, sillä on tarkoitus. Elämän nautinnot tulee pienistä hetkistä, jotka ei välttämättä maksa mitään.

Kohti korkeuksia nauttien joka hetkestä matkan varrella...

Rakkaudella Eevis


torstai 1. tammikuuta 2015

1.1.2015

Uusi vuosi alkanut. Tälle vuodelle lupaan...

1. Säästää vähintään 6000€ vuoden loppuun mennessä
   -300€/kk säästöön ja rahastoihin
   -1200€ lomarahat säästöön
   -52 viikon säästö 1378€

2. En pelaa rahapelejä ollenkaan

3. Siivoan kaikista kaapeista turhat tavarat ja myyn/annan eteenpäin

4. Käyn värianalyysissä ja hankin ihanan kapselivaatekaapin uuden oman värimaailmani mukaan

5. Teen suunnitelmia yrityksen perustamiseen

Onnea, Rakkautta ja Menestystä  kaikille vuodelle 2015!
Eevis B.