lauantai 20. joulukuuta 2014

Joulukuun kuulumiset

Joulu on jo lähellä. Ihanaa..

Nyt pystyn paremmin hahmottamaan minkä verran olen saanut vuoden aikana säästöön. Loppusummaksi näyttäisi tulevan 8000 euroa. Hyvä, olen tyytyväinen ja iloinen! Kiitos.

Viimeisellä säästövuoden 2014 kuukaudella repesin täysin ostelemaan joululahjoja. Yritin pitää tiukan linjan ja hankkia vain vähän ja ajoissa lahjoja. Käytännössä se meni niin, että aloitin lahjojen hamstraamisen jo lokakuussa ja aina vain lähempänä joulua tuntui etten ole oikeastaan lahjoja vielä ostanut ja niinpä olen ostanut yli tarkoituksen. Myös ylimääräistä hömppää on tullut itselle ostettua. (koruja, kivikoruja <3) Täytyy kuroa rahapussin nyörit taas tiukemmalle ja aloittaa suunnittelut vuoden 2015 varalle.

Vuodeksi 2015 suunnitelmani on säästää 6000 euroa. Otan hieman rennomman asenteen säästämiseen ja panostan enemmän elämän iloon ja viihtyvyyteen. Haluaisin sisustaa koko kodin viihtyisäksi sisustussuunnittelijan avulla, koska en sitä todellakaan itse osaa, vaikka kuinka yrittäisin. Aina joku kohta on rempallaan eikä kuulu joukkoon. Lisäksi panostan enemmän perheen kesken yhdessä tekemiseen ja yhteisiin harrastuksiin. Myös koulutus vie osan kuukausimenoista, joka tulevaisuudessa palautuu monin verroin takaisin. Eli se kannattaa. Työnteko maistuu hyvältä. Edelleen viiden vuoden jälkeen on ilo mennä töihin ja mikä on parempaa kun on työ, josta nauttii. Työ vie niin ison osan elämästä, että työn teon on tultava sydämestä ja siitä pitää voida nauttia. Miettikää jos työn teko ei maistu hyvältä että kannattaisiko asialle tehdä jotain?

Jos jotain pitää sanoa vuodesta 2014 niin olen erittäin tyytyväinen ja kiitollinen! Olen saanut säästöön sellaisen summan rahaa, josta aikaisemmin olen voinut vain uneksia. Retkahduksia on tullut niin pelaamisen ja tuhlailun osalta, mutta silti lopputulos on erinomainen. Näillä vuoden 2014 opeilla jatkan ensivuoteen ja yritän vielä kovemmin olla pelaamatta ja tuhlailematta.

Jos en ehdi enää tänä vuonna kirjoittamaan niin..
Kiitän tästä ihanasta vuodesta ja uskomattomasta määrästä rahaa joka tililläni "vain on"... nokka on edelleen kohti korkeuksia! Tämä vuosi oli vasta osa hyvää perustuksien tekoa.

Kaunista ja Onnellista Joulunaikaa kaikille!
Toivoo Eevis B.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti