Ennen kuukausi raporttia eli perjantain palkkapäivää päivittelen ajatuksiani raha asioista.
Kirjoitin tämän listan n. pari kuukautta sitten. Vaikka lista on ollut poissa mielestä, huomaan nyt meneväni monessa asiassa siihen suuntaan mitä kirjoitin ylös. Esim. Mietin säästökohteita-> laitan suoraan säästöön rahaa palkkapäivänä ja sijoitan rahojani eri kohteisiin ja yritän säästää monipuolisesti. Myös lisätienestejä olen saanut pienimuotoisesti käsitöillä aikaan. Nautin työstäni ja hyvin harvoin tuntuu tylsältä mennä töihin. Sitä mietin edelleen mikä on riittävästi? Onko riittävästi sitten, kun on taloudellisesti riippumaton. Vai se kun omakotitalo on maksettu ja jää reilummin rahaa käyttöön ja säästöön? Vai onko minulla jo nyt riittävästi rahaa? Nyt on riittävästi rahaa tulla toimeen, aika paljon enemmän jää rahaa kun saa talon maksettua vuonna 2030, siihen mennessä toivon, että minulla olisi jo reilusti enemmän kassavirtaa sijoitusasunnoista-> Eli alkaako vuonna 2030 minun taloudellinen riippumattomuus? Sovitaanko näin että Alkaa! Siltikin kävisin töissä tekemässä keikkaa, koska pidän työstäni! :D
Aivan ihania säästö vinkkejä on tullut blogilistan säästäminen palstoilla, joita olen kokeillut itsellenikin käyttöön. Kiitos ihanaiset kun jaatte vinkkejä.
Tässä minun 20 asiaa rahasta, vauraudesta ja työstä.
1. Rahaa tarvitaan elämiseen
2. Työ on mahdollisuus ansaita rahaa
3. Työ on mukavaa
4. Raha tuo rauhallisen ja hyvän mielen kun sitä on
5. Raha tuo huolta, jos laskuja on enemmän kuin rahaa
6. Haluan rahaa säästöön pahan päivän varalle
7. Haluan elää ja säästää
8. Rahaa menee paljon hukkaan, vaikka olevinaan elää säästeliäästi
9. Rahaa sijoituksiin
10. 10 vuoden säästösuunnitelma
11. Rahaa pitää säästää myös lapsille
12. Taloudellista elämää
13. Nauttia rahasta, kun sitä on sopivasti
14. Palkasta jää yli pakollisten menojen jälkeen
15. Vauraus tuo varmuutta tulevaisuuteen
16. Mikä on riittävästi?
17. Hyvä palkka
18. Tällä hetkellä minulla on kaikkea mitä tarvitsee hyvään elämään
19. Lisätienestejä lisätöillä
20. Mietin säästökohteita
Näillä eväillä uuteen viikkoon!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti