Kävi niin hassusti tänään, että mietin voiko tämä olla todellista. Yleensä minä huolehdin siitä, että meidän autosta löytyy parkkirahaa. Juuri ennen uimaan lähtöä pyörittelin neljää euroa käsissäni ja mietin mihin kolikkopankkiin rahat laittaisin. Kolmelle lapselle ei 2€ ja 2x1€ saa tasan jaettua. Omaan kolikkopankkiin en nyt tällä kertaa halunnut laittaa ja päädyin laittamaan ne hätävara rahapussiin, jossa välillä on paljonkin rahaa, mutta nyt oli typötyhjä. No siellä ne kolikot oli kun olisin tarvinnut niitä uimahallin parkkipaikalla. Parkki maksaa 40 senttiä tunti ja olisin tarvinnut 80 senttiä. Katsoin läpi koko auton, jos jostain löytäisin euron, mutta ei! Kirjoitin pienen lapun lappuliisalle että olen vaihtamassa kolikoita uimahallin kassalla. Se ei onnistunut, kortilla en saanut tehtyä yhtään euroa. Uimaan pääsen työn puolesta ilmaiseksi 2 kertaa kuussa, joten rahaa en ottanut mukaan. Pankkikortti oli mukana. Minun piti ajaa vielä reilusti takaisin päin hakemaan kaupan otto automaatilta rahaa ja ostaa ministi maksava lakupötkö, että saisin parkkirahaa. Ja vasta sitten pääsin uimahalliin uimaan. On se kumma, kun kotona on monet rahapussit ja kolikkopankit eikä rahaa löydy sitten kun sitä tartteis.
Uin tunnin yhtä putkeen pitämättä taukoja. Siitä on pitkä aika, kun olen viimeksi matkaa uinut. Jalat tärisi, kun altaasta nousin ja menin suihkuun. Kivaa oli uida ja uinnin jälkeen tein vielä puolen tunnin joogan. Ja illalla 7min treenin ennen saunaa. Treenaamisessa yritän käyttää kaikkia mahdollista aktiviteetteja, joka vie minua pois sohvalta. Ja plussaa on jos tekeminen on mukavaa ja mahdollisimman halpaa. Tähän liittyen suunnitteilla on parin tunnin vaellus islanninhevosilla kuukauden sisällä. Ratsastaminen itsessään säännöllisesti on kallista, joten kun käy silloin tällöin vaelluksella saa ratsastaa enemmän ja saa nauttia ihanasta Suomen luonnosta.
Sijoitusrintamalla kaikki kolme näyttää olevan miinuksella. Ei hätää, katsotaan tilannetta vuoden päästä. Koneen ja Marimekon uskon nousevan ja Ixonoksen toivon kääntyvän nousuun puolen vuoden sisään. Niitä seurailen ja sopivan sauman tullen uusia ostellen. Huhtikuussa on tiedossa isompi palkka ja kun malttaisin olla ostamatta nyt osakkeita niin ostaisin isommalla summalla syksyllä. Paitsi, jos hinnat on niissä lukemissa millä olen päättänyt tiettyjä osakkeita ostaa.
Sijoitusasuntoja katselen aktiivisesti netistä ja sanomalehdistä. Jostain syystä on sellainen kutina, että muutaman vuoden sisällä asuntojen hinnat laskevat. Tai laskee ainakin niiden yksiöiden hinnat mitkä ei ole menneet kaupaksi. Onko niissä sitten jotain vikaa vai hinta liian paljon? Seuraava askel olisi lähteä jalkautumaan näyttöihin ja tekemään omia arvioita asunnoista. Se että oma pankki ei antanut lainaa sijoitusasuntoon ei estä kysymästä muista pankeista. Todennäköisesti juuri siitä toisesta pankista saisi suht helposti lainaa näillä perusteilla. Pankit ovat Osuuspankki ja Nordea. Siitä saa jokainen miettiä kummastahan saattaisi lainaa saada. Ja pankkejahan riittää paljon muitakin mistä kysyä. Keskityn nyt kuitenkin katselemaan sopivaa ensimmäistä sijoitusasuntoa ja säästän samalla käsirahaa.
Ihania aurinkoisia "kevät" päiviä toivottelen kaikille!
Terveisin EevisB
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti