tiistai 8. syyskuuta 2020

Auton osto ja uusi harrastus

 Ei mennyt pitkään edellisestä kirjoituksesta kun yksi haave toteutui. Meidän Toyota jäi nyt vähäksi aikaa pihaan seisomaan kunhan saadaan se myytyä. Meille uusi auto saapui pihaan lauantaina. Mies tutkaili lauantai aamuna netistä autoja ja sinne oli muutamaa päivää aikaisemmin ilmestynyt myyntiin juuri sellainen auto, jota olimme ajatelleet. Mitsubishi asx vuosimallia 2012, lasikatolla, vetokoukku, ajettu alle 150 000km väri sopiva, musta. Myös valkoinen olisi ollut ok. Hintaa sopivasti 10500€. Säästöistä laitoin autoon 4000€ ja mieheni maksoi loput ja saa ottaa Toyotan myynti rahat itselleen eli noin 2000-2500€. Auto on niin hieno että ei vielä oikein itsekään usko että se on meidän. No kai siihen tottuu..

Tänään minä ilmoittauduin pitkästä pitkästä aikaa (noin 10 vuotta edellisestä kerrasta) uuteen harrastukseen. Aloitan ratsastuksen <3. Työkaveri kertoi viime viikolla aloittaneensa vuosien tauon jälkeen ratsastuksen ja tämä ajatus jäi pyörimään mieleeni miksi en itsekin lähtisi ratsastamaan kun tiedän miten ihana harrastus se on. Toki selkävaivani mietityttää joka onkin ollut viimeiset vuodet se syy miksi en ole ratsastanut. Harvakseltaan olen käynyt issikkavaelluksilla tyttären kanssa testaamassa miten selkä kestää. Enkä ole uskaltanut vakitunteja varata. Ehkäpä se ratsastus vahvistaisi keskikroppaa ja helpottaisi sitä kautta selkäkipuja. Ratsastus on yksi loppuvuoden hyvinvointiin tähtäävistä toiminnoista.

Loppuvuoden ajattelin elää niin terveellisesti kun on mahdollista. Pyrin syömään 3-4 tunnin välein joka on hieman haastavaa töissä kun ei malta lähteä syömään ennenkuin potilaat on hoidettu. Ruokailuun lisään reilusti kasviksia, marjoja, hedelmiä. Vähennän/lopetan karkit, pullat, rasvaiset pikaruoat, saunasiiderit, kaiken maailman herkut ja suklaat. Painoni ei laske näköjään ennenkun teen todella selkeät ohjeet joista ei saa poiketa! Voi toki olla että jo parin viikon päästä mietin ettei yksi pulla voi haitata mutta yritän nyt kovasti ottaa itseäni niskasta kiinni. Liikunnan lisääminen mielekkäillä harrastuksilla on yksi tavoite. Ratsastus on jo varattu ja laitettu toteutukseen, uintia voisi suunnitella kerran viikossa tai parin viikon välein, kävelyt luontopoluilla, pyöräilylenkit, lihaskunto harjoitteluihin kaivelen fitfarmin ohjelman vuosien takaa, youtube joogaamista, sulkapalloa lasten kanssa. Talvella luistelu ja hiihto+laskettelu. Toivottavasti näillä saisin painon loppuvuoteen mennessä alle 70kg. 

Kaunista ja aktiivista syksyä! Terveisin Eevis

1 kommentti: