Tämä vuosi on lähtenyt hienosti liikkeelle säästämisen suhteen. Olen laittanut palkkapäivänä suoraan lähtemään 50€ op-rahastoon, 50€ seligson rahastoon, 100€ s-pankin tilille ja 100€ op säästöön. Lisäksi olen nostanut 115€ 52 viikon säästöön. Säästäminen on niin automatisoitu, että tuntuu kuin lautailisi tyytyväisenä aaltojen päällä ja rahaa vain ropisee säästöön. Lisäbonuksena tänä vuonna säästöön menee heinäkuun lomarahat.
Yrittäjäkoulutus olisi suunnitelmissa tälle keväälle. Niitä onneksi alkaa aika usein ja pystyy käymään vaikka pelkkänä verkkokurssina. Myös monimuotokoulutus kiinnostaisi. Yrittäjäkoulutuksen jälkeen opintoja harrastuspohjalta on jäljellä vielä viimeisen kerran syyskuussa, joten voisin perustaa yrityksen lokakuun alusta, tammikuussa 2017 tai että saisin vielä enemmän säästöön voisin alkuperäisen suunnitelman mukaan yritystä perustaa vuonna 2020. Näitä on mietittävä ja laskettava.
Työt minulla on muuttunut niin että tällä hetkellä teen säännöllisesti päivätyötä vuorotyön sijaan. Onni on että se on mahdollista. Eikä haittaa vaikka lisät jää saamatta. Viikonloppuja teen silloin tällöin eli n. joka toiseen kolmen viikon listaan laitan viikonlopun töitä. Helpottaa kovasti kun edes toinen taloudessa tekee pelkkää päivätyötä. Pystyy eritavalla suunnittelemaan asioita esim. lasten harrastukset.
Osakkeissa miinusta on ropissut, mutta ei paljoa hetkauta. Joka tapauksessa kurssit menevät ylös ja alas. Ja ne rahat mitkä olen saanut nordnettiin säästettyä olisi mennyt entisen elämän mukaan veikkauksen suureen ja loputtomaan kassaan, suurten voittojen haaveilulla. Joten olen joka tapauksessa tuhansia euroja plussan puolella. :)
Olen kovasti suunnitellut ja haaveillut ja unelmoinut millaista elämäni on n. viiden vuoden päästä. Se näyttää oikein hyvältä! Silloin minulla on...
- oma yritys (luontaishoitola)
- kesäpaikkana/kakkoskotina pieni maatila ja kesäisin kaksi islanninhevosta
- säästössä n. 50000€
- pienempi asuntolaina maksettu pois (tällä hetkellä n. 36000€, oma osuus 18000€)
- ja ennen kaikkea nautin elämästä!
Kirja suosituksena: Brian Maynen kirjoittama kirja Goal Mapping-menetelmä, käytännön työkirja kuinka toteutat unelmasi
Unelmia, unelmia ja niiden toteutuksia kaikille. Nauttikaa elämästä, olemme täällä vain kerran!
Terveisin Eevis
Ensikerralla yritän kirjoitella mitä mieltä olen rahasta...
tiistai 16. helmikuuta 2016
torstai 31. joulukuuta 2015
Vuoden viimeinen päivä
Viimeistä vuoden 2015 päivää eletään. Huomenna alkaa jo uusi vuosi 2016!
Tämän vuoden säästö summaksi sain 3177,64€. Säästöjä verottaa 1200€ ennakkomaksu kesän lomamatkaa varten. Muuten säästösumma olisi 4377,64€. Ja innostuin loppuvuodesta ostelemaan jokseenkin ylimääräistä esim. Joululahjoihin meni monta satasta suunniteltua enemmän. Ensi vuoteen on mukava lähteä uusin säästö suunnitelmin.
Kuten viimeksi taisin kirjoittaa että säästösumma olisi ensi vuonna paljon pienempi, mutta en tiedä maltanko jättää säästämistä niin pieneksi. Jos jätän ylimääräistä se menee hyvin helposti turhuuksiin. Eli minun kohdallani on hyvä tehdä tarkka budjetti jossa laitan tulot ja menot kympin tarkkuudella tasan ja jätän sen 200 euroa käyttörahaa kuukaudeksi. Se mihin budjetoin ylimääräisen rahan niin suuntaan sen Nordnetin tilille. Näin minulle ei jää ylimääräistä tuhlattavaa rahaa ja tykkään näköjään elää hyvin niukasti ja säästeliäästi. Tuhlaaminen tuo enemmänkin huonoa oloa kuin hyvää mieltä.
Toinen asia mitä olen pohtinut on yrittäjäksi ryhtymisen siirtäminen vielä muutamalla vuodella eteenpäin. Syy tähän on että saisi kaikki lapset kouluikäisiksi ja pystyisi paremmin suunnittelemaan yritystoiminnan perustamista. Ja toinen syy on että saisin vielä kerättyä lisää säästöjä turvaamaan selustaa. No, suunnitelmia on ja ajatukset harhailee isoilla aaltomaisilla liikkeillä, joten ei todellakaan tiedä mitä ja missä mennään ensi vuonna. Hyvä laittaa asioita ylös niin näkee jälkeen päin miten elämä on johtanut haaveita todeksi.
Se miten aion säästää ensi vuonna on paljon samoja keinoja kuin tänäkin vuonna.
1.Laitan heti palkasta säästöön rahaa->op-rahasto, seligson, s-pankki ja säästötili+nordnet
2.52 viikon säästö eli 1378€
3.Ensi vuonna käytämme kauppana Lidliä
4.Harkitsen tarkkaan tarvitseeko ostaa jotain vai pärjäänkö ilman
5.Vien kirppikselle tavaraa ja vaatteita myyntiin keväällä ja syksyllä
6.säästän kaikki 2€ kolikkopossuun
7.muut kolikot laitan säästöpankkiin
8.yritän nipistää käyttörahoistakin vähän säästöön
9.yritän tehdä lisätöitä jaksamisen mukaan
10. Teen käsitöitä ja askarteluja myyntiin
11. s-bonukset säästöön
12. Syksyn marja ja sienisato talteen
13. Talvella pilkille ja kesällä ongelle niin saa hyvät ja terveelliset ateriat omista kaloista
14. Ostovapaita päiviä n. Puolet kuukaudesta eli ostovapaana päivänä ei osta yhtään mitään
15. aloitan vuoden alusta kukkaron kuningatar valmennuksen :)
16. Jatkan Vaurasnainen yhteisössä
17. Yritän päästä osallistumaan edes yhteen livevalmennukseen talousasioihin liittyen
18. Aloitan käymään paikallisen osakesäästäjien järjestämissä osakeilloissa, jos uskallan :/ en ole vielä uskaltanut mennä vaikka liittoon olen kuulunut jo kolmatta vuotta
19. Luen uusia kirjoja säästämiseen, sijoittamiseen ja elämänhallintaan liittyen
20. Luen myös niitä monta kertaa luettuja kirjoja, koska sieltä löytyy aina jotain uutta ja ahaa! elämyksiä
Laitetaanpa vielä muutama tavoite ensi vuodelle:
1. Säästä 3000-6000€ (ei niin paljon stressiä tavoitteeseen pääsyyn)
2. Käy yrittäjäkurssi
3. Tee paljon asioita joista tykkäät
4. Nordnetin osakkeisiin 10000€ täyteen ( tähän tarvitaan vajaa neljä tonnia ja stressitaso kasvaa... ;) )
5. Nauti elämästä
6. Kuluta mahdollisimman vähän, kierrätä ja tee hyvää ympäristölle
Onnellista ja säästeliästä uutta vuotta 2016 kaikille!
Rakkaudella Eevis
Ps.kohti korkeuksia ollaan jo ensimmäiset rappuset menty. :)

perjantai 20. marraskuuta 2015
Loppuvuoden ajatuksia
Säästäminen on ollut viime kuukaudet hankalampaa, sairastumisen takia. Olin useita viikkoja kestävällä sairaslomalla ja työt jatkuu lyhennetyllä työajalla vuoden loppuun asti. Palkkaa saan n. 400€ vähemmän kuukaudessa. Onneksi ja toivottavasti tämä on vain väliaikainen ratkaisu. Tarkoitus olisi vuoden alusta jatkaa 30h/viikossa työajalla. Säästöön olen laittanut silti 120€/kk.
Säästötavoite (6000€) ei tule täyteen tänä vuonna, mutta olen hyvilläni siitä miten paljon olen saanut säästetyksi. Noin 5000€ olen saanut täyteen. Se on hyvä se! Ensi vuonna ajattelin pitää löysemmän säästötavoitteen ja säästöön voisin laittaa reilu 2000€ vuoden aikana. Se tulisi täyteen näin 100e/kk =1200€ ja 52 viikon säästö 1378€.
Hyvä palautella välillä mieleen tiukemmalla rahamäärällä elämistä niin osaa arvostaa palkkaa taas uudella tavalla. Ensi vuoden suunnitelmissa on yrittäjäkoulutusta ja loppuvuodesta toivon mukaan yrittäjänä elämistä. Jänniä ja mielenkiintoisia aikoja tulossa. Hyppy uuteen ja mielenkiintoiseen, tutusta ja turvallisesta!
Lumisin terveisin Eevis

torstai 27. elokuuta 2015
Tuhlari vai ei?
Kesäloma on lopuillaan ja lomareissut tehty. Loman huippukohta oli reissu lappiin, jossa sain toteutettua yhden unelmistani eli sain kokeilla kullanhuuhdontaa. Kultaa ei tullut, mutta kipinä jäi. Ehkä ensi kesänä uudestaan kultaa huuhtomaan.
Tänä syksynä on joutunut "tuhlaamaan" rahaa enemmän kuin olisi halunnut. Perheeseen on pitänyt ostaa pyöriä useampia. Yritin löytää pyöriä käytettynä, mutta huonosti löytyi. Pyörät oli ostettava uutena. (osamaksulla!?) Lisäksi tein inventaarion lasten vaatteisiin ja sieltä löytyi tarvetta ostaa kahdelle lapselle toppavaatteet talveksi ja yhdet talvi kengät. Pienimmälle löytyy kaikki tarvittava syksyn ja talven varalle.
Lisäksi on aika taas pohtia lasten harrastustoimintaa. Yksi lapsista haluaisi jatkaa ratsastusta ja toiselle lapselle judo/karate/pianon soitto/yleisurheilu/jotain. Kolmannelle lapselle riittää kotona mönkijällä ajelu. Yksi vaihtoehto olisi järjestää ratsastus niin että kävisi n. kerran kuussa issikkavaelluksella ja järjestäisi aikaa crossipyörällä ajamiseen niin säästäisi tällä tavoin harrastuskuluista. Tätä täytyy todella pohtia. Haluan lapsille harrastuksia, mutta paljon asioita voi tehdä ilman että maksaa satoja euroja harrastusmaksuja.
Säästämisen suhteen minun pitäisi saada 6000 euroa säästettyä vuoden loppuun mennessä, mutta en saisi enempää tuhlata (tulossa on cheekin keikka(liput hommattu) ja lastenvaate kutsut, iik!) Kirppispöytää olen suunnitellut varaavani, mutten ole saanut sitä varattua. Puhelinnumero on värianalyysin varausta varten etsittynä, aikaa on vaikea löytää sinne päästäkseni. Moni asia laahaa perässä. Ei vaan saa aikaiseksi mitään. Mistä voisi saada enemmän energiaa?
Tässä tulo- ja menotietoja
Kulut on vielä tämän kuun ajan pienet eli
asuntolaina 550€
ruoka 250€
puhelinlasku n. 20€
lapsilisistä säästöön 60€ (20€ x3)
Seligson rahasto 100€
S-pankki säästö 50€
säästötili 100€
rahasto arvo-A 50€
käyttöraha 200€
yhteensä 1380€
+joka toinen kuukausi siivousmaksu 100€
Ensikuusta alkaa uudestaan hoitomaksu yhdestä lapsesta ja koulutusmaksu 145€
Tulot on
palkka n.1450€/kk (peruspalkka 30h/viikossa)
lapsilisät 330€
osittainen hoitoraha 66€
lisät vaihdellen 100€-600€
Näillä systeemeillä olisi mentävä vielä vuoden loppuun asti ja ensi vuodelle mietittävä uudet säästösysteemit.
Nyt lähden etsimään jostain energiaa elämääni, aloitan sen vitamiiniporelasillisesta... ;)
Kaunista ja energistä syksyä!
Terveisin Eevis B.
Ps. Osakkeet muuten romahti, mutta ei haittaa.. Vain 500€ miinuksella. (4800€ oli osakkeissa vielä pari viikkoa sitten) :D
"ei ole ylämäkiä ilman alamäkiä.."

torstai 16. heinäkuuta 2015
Heinäkuun tilanne
Säästämisen suhteen tilanne näyttää hyvältä. Säästössä on tällä hetkellä puolet tämän vuoden tavoitteesta eli 3000 euroa. Lisäbonuksena sain 10 000euroa, jonka pidän erillään säästösuunnitelmasta. Säästäminen jatkuu kuukausittain entisen suunnitelman mukaan eli 50 euroa menee s-tilille, 50 euroa op:n arvo A rahastoon, 100 euroa Seligsonin rahastoon ja 100 euroa säästötilille. 52 viikon säästöön olen saanut 1006 euroa, jota olen säästänyt satunnaisessa järjestyksessä. Lisäksi lomarahat laitoin suoraan säästöön, näitä tuli n. 900 euroa.
Nordnetissä tein raakoja ratkaisuja keväällä, jotka ovat olleet näin muutaman kuukauden jälkeen katsottuna hyviä ratkaisuja. Ajattelin tehdä näin aloittelevana sijoittajana salkun tyhjennyksen ja jätin vain sellaiset osakkeet, jotka olivat reilusti miinuksella. Nyt on kurssit tulleet reilusti alaspäin ja tein muutaman sadan euron voittoa myymällä osakkeet silloin. Miinuksella olleet ovat tulleet ylöspäin. Tarkoitushan oli pitkällä tähtäimellä säästää osakkeisiin, mutta halusin kokeilla miten niitä myydään jne. No, nyt on muutama hassu osake salkussa ja loppukesästä/syksystä olisi tarkoitus täydentää salkkua ja pitää ne siellä pitkään.
Lapsille laitoin kokeilun vuoksi alkuun vain sata euroa per lapsi Nordnetin suomi rahastoon. Enemmän on ollut miinuksen puolella, kun plussan puolella.
Yrityshaaveet ovat olleet kiireiden vuoksi taka-alalla. Niitä kuitenkin suunnittelen ja mietin aina hyvän hetken tullen. Yrityksen perustamiseksi olen ajatellut vuotta 2020. Silloin olen saanut hyvin säästettyä alkupääomaa ja olemme saaneet pienemmän lainan asuntolainasta maksettua pois. Olen myös ehtinyt siihen mennessä lisäkouluttautua. Ajattelin tehdä hyvän ja varman perustan yritykselle ja hankkia jo pikkuhiljaa asiakkaita.
Loma on tuloillaan ja mieli korkealla. Hyvää kesää!
Terveisin Eevis.B

torstai 2. huhtikuuta 2015
Ryhdistäytyminen
Eevis on palannut. Vahvempana kuin koskaan...
Ajatus säästämisestä ei tunnu enää niin pahalta. Kyllästyminen on selätetty. Tein sopimuksen itseni kanssa, että voin ostaa kaikkea mitä todella tarvitsen ja säästän kaiken ylimääräisen. Jäi aikaisemmin päälle huono ajatus, että kaikki ja vähän enemmänkin olisi säästettävä. Nyt on rauhallisempi ja parempi mieli. Välitavoitteetkin on säästämiselle asetettu, jotka toivottavasti helpottavat entisestään säästämistä. Säästämistavoite on kohtalaisen helppo saavuttaa (6000 euroa tämän vuoden loppuun mennessä).
Lapsille säästäminen on saamassa uuden ulottuvuuden. Päätimme avata kaikille kolmelle salkun Nordnettiin. Säästämme sinne ensin rahastoihin ja myöhemmin isommilla summilla ostamme suoria osakeostoja. Tämä siirto olisi pitänyt tehdä jo kuukausia sitten. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Hyvillä mielin laitamme lasten rahat tekemään rahaa.
Oma yrityshaave saa koko ajan vahvemman otteen ajatuksissa. Käsittelen asiaa jopa unissani. Ajatus yrityksen perustamiselle on tullut lisäopiskelun myötä. Olen jo miettinyt olisiko liiketoimintani toiminimi vai osakeyhtiö. Molempiin liittyy hyvät ja huonot puolensa. Hyvinvointialalla toiminimi on useammin käytössä. Myös alkupääoma ja investoinnit on käsitelty mielessä ja paperilla. Toimitilat olisi tiedossa ja tarvittavia laitteita ja välineitä hankin pikkuhiljaa. Tärkeimmät on jo olemassa. Yritys saa lisää tuulta alleen kun saan opinnot reilun vuoden päästä päätökseen. Vielä ei uskalla paljoa mainostaa kun pitäisi jaksaa tehdä päätyö hyvin. Olen aikaisemmin kirjoittanut kuinka tykkään nykyisestä työstäni aivan valtavasti, mutta jostain syystä yrityksen perustaminen houkuttelee kokeilemaan siipiään. On tunne että pitää seurata sydämen ääntä.
Tämän hetken ajatukset on kaikin puolin positiivisen, onnellisen ja sydäntä kutkuttavan iloiset..
Haaveita, Tekoja, Tuloksia!
Eevis B.

perjantai 27. helmikuuta 2015
Kyllästyttää..
Säästämiseen kyllästynyt kirjoittaa...
Joka kuukausi menee säästöön 300 euroa ja tarkoitus on säästää lomarahat + 52 viikon säästöt. Näistä tulisi noin 6000 euroa vuoden loppuun mennessä. Jos säästäisin myös lisät saisin kasaan 8000-10000 euroa.
Tuntuu että kyllästyttää koko säästäminen!
Niinpä olen ostellut kaikkea tarpeellista ja ei niin tarpeellista. Tuhansia euroja on mennyt uuteen sänkyyn, lasten kerrossänkyyn ja sohvaan. Olen ostellut vaatteita, sisustusjuttuja ja ostellut arpoja ja lotonnut. Ei, ei ja ei.. Ei minun pitänyt ostella arpoja ja lottoja koko vuonna. Jotenkin tuntuu että olen luisumassa siihen entiseen kuluttavaan elämätapaani. Toki tarpeelliset täytyy ostaa, mutta kun nuo veikkauksen jutut ei ole niitä tarpeellisia. Eikä säkkitolkulla vaatteita lapsille. ?! ..vähempikin riittää.
Kyllästyttää ottaa itseään taas niskasta kiinni ja rajoittaa tuhlaamista. Tai sitten annan mennä, tuhlaan muutaman viikon kaikkeen mitä olen tarvinnut ja vähän enemmänkin ja jatkan säästämistä sen jälkeen.
Tulee vain tunne että ei jaksa säästää. Toivottavasti tämä on nopeasti ohi menevä vaihe.
Salkun tilanne näyttää oikein valoisalta. Lisäsin salkkuun Novo Nordisk osaketta. Pois laitoin Elektrobitin ja Nokian. Keväällä en nyt osta mitään, vasta syksyllä on seuraavien ostojen aika.
Keväällä on vuorossa laittaa lasten rahat tekemään töitä.
Kaunista ja aurinkoista "kevättä" kaikille kyllästymisestä huolimatta!
Toivottaa Eevis

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)